keskiviikko 26. elokuuta 2015

Sukulaisuuden etsimisen koukeroita

Erään velipuoleni dna-serkun (2.-3. serkku) tiedoissa ei ollut kuin kummallinen s-postiosoite, ei mitään sukunimilistaa tai sukukaaviota. Niinpä oli sitten aloitettava aika vähäisin tiedoin.

Ensin googlasin s-postiosoitteella ja sain pari hyvää vinkkiä. Ensimmäinen oli Findagrave.com sivulle. Sieltä löytyi obituary, jossa mainittiin tuo s-postiosoite. Siitä sitten tutkimaan kyseisen obituaryn eli muistokirjoituksen kohteen henkilöitä. Lapsia, puolisoita ja lastenlapsia oli mainittu. Hyvä lähtökohta jatkoselvityksille.

Toinen googlattu oli joku yhdistyksen tms jäsenlista, josta löytyi s-postin omistajan nimi, joka oli juuri tuo tutkimani dna-serkku tai ainakin saman niminen.

Kolmas googlattu löytyi white pages -sivuilta, jossa oli dna-serkun puoliso.

Tuo muistokirjoitus oli kaikkein paras lähtökohta kun siinä oli paljon nimiä ja sukulaisuussuhteita. Googlasin vielä dna-serkun ja hänen puolisonsa nimellä ja tuli esille Geni.com, jossa oli sitten sukua 1800-luvulle.

Genistä löytyi sitten pikkuvihje jatkoon. Charlie Mattsonille oli merkitty huomautus "Kalle Sorvari" ja puolisolleen Annalle huomautus "Anna Sorvari". Annan syntymäpaikaksi oli laitettu Vimpeli.  Minulla sattuu olemaan kirja Het sitte Strangista Löijaan ja siinähän on paljon vimpeliläisiä sukuja. Niinpä etsin, ja löysin, kyseisen Annan ja Charlien  (Kallen) kirjasta. Kirjassa näkyy, että sekä Anna että Kalle ovat molemmat Matinpoikia/tyttöjä, vaikkakin kyseessä on eri Matit. Kun tuossa kirjassa on puoliveljeni isoäiti mainittuna, niin sitten vain laskemaan sukulaisuutta. Ihan noin lähelle ei sukulaisuus tullut kuin mitä dna ilmoittaa, mutta 4. serkut kumminkin ovat.

Edit:  Kalle Sorvarin tietoja löysin vielä Find a Grave -sivustolta. Siinä on mainittu paljon sukulaisten nimiä. Toivottavasti linkki toimii pitkään eikä sivut vaihda osoitetta.

Nuo dna testit näyttävät suomalaisille yleensä muutamaa sukupolvea läheisempää sukulaisuutta kuin mitä todellisuudessa on, koska suomalaisilla on usein sukulaisuutta useampaa kautta ja silloin yhteisiä geenipätkiä tulee myös monta kautta.

Tämän täysin epätieteellisen sukututkimuksen avulla löysin velipojalle uuden sukulaisen ja olen tosi iloinen, että vähillä lähtötiedoilla pääsin ihan hyvään tulokseen. Toki "oikea" sukututkija tarkistaisi kirkonkirjoista ym "oikeista" lähteistä tiedot ja voinpa itsekin jossain vaiheessa niitä tarkistella.  Amerikan päästä vaan on varmojen tietojen saaminen hankalaa.

Nyt huomasin, että kyseinen dna-serkku on myös minulle sukua, tosi hiukan kauempaa eli 3.-5 serkku. Ja kun tuohon lisää yhden tai pari sukupolvea, niin menee sen verran kaukaiseksi, että vaatii vähän lisätutkimusta äidin suvusta, jotta yhteinen esivanhempi löytyy.

maanantai 17. elokuuta 2015

Myllykangas-sukua

Isoisä Tanelin ensimmäinen vaimo oli Anna-Liisa Matintytär  (Saviluoto) Myllykangas, s.2.4.1855 Sievi.

Lapsia:

Ida, s. 20.9.1877 Sievi.  Pso Niku Haikola Reisjärveltä

Olivia, s. 7.7.1879 Sievi.  Pso Nestor Leander Kamsula, s.23.8.1866 Ylivieska
                                   - Pauliina Emilia, s. 5.6.1906 Sievi.
                                   - Elma Karoliina s. 2.7.1908 Sievi

Otto (Fedot), s. 21.3.1884Sievi. Pso Aliina Pekantr Nisukangas, s. 5.2.1893
                                    - Arvo Eemil, s. 18.6.1912 Sievi.
                                    - Tauno Ilmari, s. 24.9.1913 Sievi.
                                    - Vieno Sanelma
                                    - Rauha  Vilma
                                    - Johan Martti
                                    - Anni Sylvi 
                                    - Liisi Aallotar 
                                    - Raili Anneli  
                                    - Taisto Helmeri  
                                    - Raina Ritva  Anelma 

Viljami (Vladimir), s. 14.6.1887 Sievi. . Pso Aleksandra Sofia Fredrikintr Trygg, s. 6.8.1898 Rantsila
                                     - Lempi Maria 
                                     - Anna Emilia 
                                     - Toivo Viljami